keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Uudenlainen projekti!

Olin noin 10 vuotias kun jäin yhtenä iltana television ääreen hieman pidemmäksi aikaa. Yleltä tuli dokumentti Afrikan köyhyydestä. Totta puhuakseni en edes täysin muista mistä päin Afrikkaa tämä dokumentti oli, mutta se dokumentti jäi todella isosti mieleen ja erityisesti dokumentin lapset. Kuulostaa kornilta mutta monta vuotta mielessäni on ollut idea lähteä tekemään vapaaehtoistyötä ja konkreettisesti auttamaan, mutta en oikein koskaan tiennyt että miten-koska-minne ja milloin pystyisin tämmöistä tekemään ja millaisilla resursseilla.

Muutettuani tänne Etelä-Afrikkaan iski aika kovasti vasten kasvoja se millaisessa pumpuli maailmassa on itse elänyt ja kasvanut. Kiitollisuus kaikkea, sitä kohtaan mitä on saanut kotona ja lähiympäristöltä kasvoi suuresti. Kodittomia näkyy puistoissa ja yksiäkään liikennevaloja ei voi ohittaa ilman, etteikö joku kerjäisi tienlaidalla. Kaikista karuinta se on omasta mielestäni silloin kun kyseessä on lapset ja silloin auttamisen tarve tulee omalla kohdallani paljon suuremmaksi.

Olen todella kiitollinen, että olen päässy mukaan Edu Fun nimiseen voittoa tavoittelemattomaan vapaaehtoisjärjestöön. Käymme kahtena päivänä viikossa Diepsloot Combined nimisessä koulussa opettamassa 3 ja 4 luokkalaisille lapsille englantia. Luokkien koot on täällä järkyttävän isoja ja tämänkin koulun luokissa on 55 oppilasta ja vain yksi opettaja. Pyrimme keskittämään meidän opetusta hieman yksilöllisemmäksi ja näin lapset pääsevät opiskelemaan pienemmissä ryhmissä.

Aloitin tosiaan "opettajan" työni maanantaina ja kokemus oli jo ensimmäisellä kerralla hyvin palkitseva. On todella antavaa päästä konkreettisesti auttamaan ja nähdä hyvinkin erillaista kouluarkea verrattuna siihen millaiseen Suomessa tuli totuttua. Vaikka koulu on paraakki ympäristönään hieman karu ja tieto siitä millaisista oloista lapset saapuvat kouluun painaakin omaa mieltä - on kuitenkin liikuttavaa huomata että kaikki lapset ovat ihan samanlaisia kun koti Suomessa. Olosuhteet ovat lapsilla ehkä erillaiset, mutta leikit, iloisuus ja nauru on kuitenkin samanlaista.

Tosiaankin on mahtavaa olla mukana tässä porukassa ja näissä homissa olisikin tarkoitus jatkaa jouluun saakka joten aiheesta tulen varmastikkin kirjoittelemaaan lisää! Käykää katsomassa facebookista Edu Fun´sin päivityksiä ja siellä on kuviakin joka viikolta. Laitan tähän kanssa linkin meidän kotisivuille www.edufunsa.co.za

Terkuin,

Julia


perjantai 23. lokakuuta 2015

Terkkuja Kapkaupungista!

Hieman taas ollut hiljaiseloa blogin puolella - pahoittelut siitä!

Lensimme viime lauantaina Johannesburgista Kapkaupunkiin viettämään syyslomaa. Meillä on ollut tähän mennessä ihana loma ja olemme päässeet kokemaan ihan uskomattomia juttuja tämän viikon aikana. Aionkin jakaa tämän loman useampaan tekstiin koska kuvia ja kirjoitettavaa on niin paljon!

Boulders Beach with the Penguins

Kerron kuitenkin lyhyesti mitä kaikkea viikko on pitänyt sisällään. Paljon paljon aurinkoa, uskomattomia kokemuksia tämän maan monipuolisesta luonnosta ja eläimistä. Piknikejä, viininmaistijaisia ja upeita ravintolaillallisia. Melkeinpä tuntuu että näihin maisemiin voisi jäädä. Onneksi vielä saadaan pari päivää nauttia Kap Kaupungista ja vasta sunnuntaina on lento takaisin Johannesburgiin.

Franschhoek ja Boschendalin viinitila



Nyt on pakko alkaa valmistautumaan illalliseen!

Palataan pian,

Julia

tiistai 13. lokakuuta 2015

Porkkanakakku!

Ajattelin tiistain kunniaksi jakaa täällä viikonloppuna tekemäni Porkkanakakun reseptin. Sävelsin muutamaa reseptiä ja sain näin omanlaisen reseptin kakkuun:

   
                            
                                               
                                                               Porkkanakakku:

noin 350g Porkkanoita
3 Kananmunaa
  3 dl Sokeria (Itse tykkään käyttää fariinisokeria)
3 1/2 dl Venhäjauhoja
1 1/2 Voita
2 tl Kanelia
1 tl Vaniljia uutetta
1 tl Soodaa
1 tl Leivinjauhoja

(Mausteiksi voi lisätä myös esimerkiksi inkivääriä tai kardemummaa)

Kuorrute:
250g Mascarponea
50g Voita
1 tl Vaniljia uutetta
noin 1 dl Tomusokeria


Laita uuni lämpeämään 175 asteiseksi. 
Raasta porkkana hienoksi raasteeksi. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää  porkkanaraaste sekä sulatettu voi muna-sokeri vaahtoon. Sekoita kuivat aineet keskenään  ja  lisää ne taikinaan. Sekoita hyvin ja kaada taikina voideltuun vuokaan.  Paista uunin ala-tasolla noin 50 minuuttia. Kun kakku on jäähtynyt  niin päällystä se suussa sulavalla kuorrutteella, johon sulatat vain voin ja lisäät muut ainekset. Koristele esimerkiksi mustikoilla tai pähkinä rouheella.


Aurinkoiset terveiset Etelä Afrikasta,

Julia