perjantai 11. joulukuuta 2015

Greyton

Kerroin teille viimeksi mun vinkkejä Kapkaupungin lomaan. Päätin jatkaa vielä vähän samalla linjalla,

Vietimme syyslomalla tosiaan aikaa Kapkaupungissa. Muutaman päivän jälkeen otimme auton alle ja päätimme lähteä pienelle roadtripille.

Ajoimme muutaman tunnin Kapkaupungista pieneen kylään nimeltä Greyton. Kylä oli pieni ja kaunis - aivan kuin olisi hypännyt johonkin kauniiseen runokirjaan. Kaikkialla kukki ruusuja ja pääkatu oli täynnä idyllisen näköisiä ravintoloita, kahviloita ja putiikkeja.



Me yövyimme The Post House nimisessä majatalossa, jota voisin kehua maasta taivaaseen. Kauniit huoneet ja hyvä aamupala tekivät vaikutuksen. The Post House ravintolan illallinen oli myös oikein hyvä. Suosittelen lämpimästi yöpymispaikkana. http://theposthouse.co.za/






Greytonin kylä tarjoaa vierailijoilleen rauhallisen loman, jossa on mukava viettää esimerkiksi rauhallista viikonloppua. Suosittelen vuokraamaan hauskat retro pyörät ja ajelemaan ympäri kylän kauniita maisemia. Me teimme myös päivä vaelluksen. Greytonista lähtee useita hyvin merkattuja vaellusreittejä, joissa pääsee näkemään kauniita vuoristo maisemia. 



Itselleni päällimäiseksi jäi mieleen ravintola: The Hungry Monk, jossa söin elämäni parhaimman kala-annoksen. Ruoka, viini ja palvelu tekivät illastamme upean. Tähän ravintolaan päädyimme toistamiseen syömään. Jos ikinä eksyt Greytonin kylään niin menemenemene tähän ravintolaan syömään. Ulkoa päin ravintola antaa itsestään hieman mystisen kuvan, mutta sisältä löytyy ihanan sympaattinen ravintola - jossa tuolit ja lasit ovat eri paria, mutta ruoka vie mukanaan. Suosittelen!




  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti