keskiviikko 12. elokuuta 2015

Maboneng - Sunday Market

Sunnuntaina teimme päiväretken suoraan pahamaineiseen Johannesburgin vanhaan keskustaan (jota en enään sanoisi pahamaineiseksi keskustaksi) Mabonengin - Sunday Marketiin.



Mabonengin Sunday Market järjestetään joka sunnuntai. "Marketti" on vanhassa tehtaan näköisessä talossa, jossa on kaksi kerrosta ja kaunis pieni sisäpiha. Alakerrasta löytyy erillaisia kojuja, joissa myydään ruokaa ja juotavaa. Ruokakojuista löytyy niin perinteistä afrikkalaista ruokaa kuin meksikolaista.



Ja kun afrikassa kerta ollaan suosittelen jokaisen maistavan paikallista kahvia, joka on todella hyvää. Etsin markkinoilta tietysti vielä kahvikojun josta ostinkin taivallisen makuista kahvia jälkiruuaksi.




Markkinoilta löytyi myös ostoksia kotiin vietäväksi. Kuka olisikaan uskonut, että Etelä-Afrikastakin voi löytää "paikallista" ruisleipää. Koska jälkiruoka kahvi oli sen verran hyvää - oli kotiin pakko ostaa myös lisää kahvipapuja. 




Etelä-Afrikan valuuttana toimii randi. 1€ on noin 12 Randia. Hintataso Etelä-Afrikassa on halpa. Itselläni meni sunnuntaina ruokaan ja juotavaan noin 8€, joka ei todellakaan ole paljoa kun siihen sisältyy juomatkin mukaan.

Suosittelen kaikkia jotka vierailevat Johannesburgissa - osallistumaan Mabonengin Sunday Markettiin - yleinen tunnelma oli hyvin rento ja paikan päällä soi hyvää musiikkia ja ihmiset olivat iloisia. Kannattaa myös käydä tutustumassa yläkerran valikoimaan, josta löytyy muunmuassa vaatteita ja taidetta.

Hauskaa tiistai iltaa!



maanantai 10. elokuuta 2015

Johannesburg - uusi kotikaupunki

Ensi kuvitelmani Johannesburgista tai ylipäätään Etelä-Afrikasta oli savimajat, villieläimet ja köyhyys. Toki nämäkin kolme asiaa ovat osa tätä maata ja valitettavasti köyhyys ja tuloerot näkyvät jokapäiväisessä elämässä sekä taloja löytyy pilvenpiirtäjistä - teltoihin. Myöskään villieläimiin ei Johannesburgin kaduilla törmää.

Todellisuudessa Johannesburg on aivan tavallinen suurkaupunki, josta löytyy erillaisia alueita ja paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Kun googlaa Johannesburgia tulee esille erillaiset artikkelit, jotka käsittelevät kaupungin suuria rikollis tilastoja. Yleisesti kaupunkia pidetäänkin hyvin vaarallisena ja valitettavasti nämä mainitsemani tilastot ovatkin hyvin korkeita. Henkilökohtaisesti olen kokenut tämän asian siten, että täytyy tietää missä liikkuu ja milloin liikkuu. Käyn normaalisti ostoksilla lähellä olevassa Rosebankin ostoskeskuksessa tai voin hyvin perjantai illalla mennä illalliselle ravintolaan. Täällä kulkiessani liikun autolla ja kun olen liikenteessä pidän auton ovet lukossa enkä myöskään pidä laukkuani yleensä näkösällä. On alueita joilla liikkumista tulee välttää varsinkin pimeän tultua, mutta päiväsaikaa koen, että missä vaan voi liikkua kunhan käyttää omaa maalaisjärkeä.

Ihmiset ovat täällä myös hyvin ystävällisiä ja asiakaspalvelu on todella hyvää. Kun käymme lasten kanssa pyöräretkillä lähipuistossa, niin jokainen vastaantulija tervehtii ja ihmiset ovat iloisia.

Johannesburgissa on paljon nähtävää ja tekemistä, itse olen tähän mennessä käynyt Lion Parkissa katsomassa leijonanpentuja ja syöttämässä mm, kirahveja. Olen käynyt myös tutustumassa Johannesburgin vanhaan keskustaan ja katsomassa kaupunkia Afrikan korkeimmasta rakennuksesta. Kerron kaikista näistä kokemuksista tarkemmin omissa postauksissaan.






sunnuntai 2. elokuuta 2015

Tästä kaikki alkoi.

Tammikuun puolessa välissä alkoi masentamaan kylmä Suomi ja sama vanha tavallinen arki. Valmistuin ylioppilaaksi joulukuussa ja tulevaisuuden suunnitelmista ei vieläkään ollut tietoa. Kysymys "mikä minusta tulee isona" ahdisti päivä päivältä enemmän. Aloin miettiä, että tarvitseeko sitä edes 20- vuotiaana vielä tietää, että mitä haluaa tehdä.

Olen aina rakastanut matkustelua. Uudet kulttuurit, maisemat ja ihmiset ovat minulle kun omanlainen uusi maailma, joka avautuu joka kerta  kun astun ulos lentokoneesta.

Päätin alkaa ottamaan selvää työpaikoista ulkomailla ja muutamien sähköpostien, skype keskustelujen ja puheluiden jälkeen olin jo lähdössä Johannesburgiin Etelä-Afrikkaan au pairiksi.

Heinäkuun 13. päivä alkoi matkani Johannesburgiin. Lensin ensimmäiseksi Lontooseen, jossa vietinkin upean viikon tutustuen uuteen perheeseeni ja englantilaiseen kulttuuriin. Lontoosta lensimme yhdessä Johannesburgiin ja tässä blogissa olisikin tarkoitus näyttää elämääni Johannesburgissa ja jakaa kokemuksia Etelä-Afrikkalaisesta kulttuurista, ruuasta ja elämästä.